Finland path Asiakkaat path Asiakasesimerkit path Chips

Chips

Chipsin raportteihin nopeutta ja tehokkuutta

Chips Ab modernisoi IT-järjestelmiään jatkuvasti. Uuden raportointi- ja suunnittelujärjestelmän kokonaissuunnittelu ja projektinjohto oli Affecton käsissä.

Tausta
Chips konsernin tavoitteena oli siirtää IT-ajattelu pois Excel-maailmasta kohti Business Intelligence -ratkaisuja.
- Perinteinen taulukkolaskentaohjelma on liian työläs ja hidas tapa tuottaa tarvittavaa tietoa. Lisäksi ennusteiden tekeminen on vaikeaa.

- Ensinnäkin tiesimme tarkkaan, mitä halusimme. Toiseksi Affecton johtama IT-projekti sujui hyvin. Olennaista oli, että projekti oli suunniteltu huolellisesti. Suunnittelu merkitsee yli puolta koko projektin onnistumisesta, Chipsin edustaja toteaa. Näin projektin vaatimat kustannukset, aikataulut ja henkilöstön työpanos pysyivät hyvin hallinnassa.

Ratkaisu
Chips hankki Cognosin suunnittelutyökalun, joka on tarkoitettu ennen kaikkea myynnille ja markkinoinnille, mutta myös taloushallinto ja tuotantolaitokset hyötyvät sen käytöstä. Esimerkiksi yrityksen talousohjaus tarkentuu, kun myynnin ja tuotannon suunnittelu, ennustaminen ja ajallinen vertailu muuttuvat vaivattomammiksi.

Chips konsernissa pidetään olennaisena, että IT-projektiryhmissä istuu myös loppukäyttäjiä. Näin tehtiin myös Affecton vetämässä projektissa. - Projektin etenemisestä pitää myös kertoa talossa säännöllisesti, jotta asiat eivät tule henkilöstölle yllätyksenä.

Uuden raportointi- ja suunnittelujärjestelmän integrointi muuhun IT-ympäristöön on viety loppuun. - Järjestelmän integrointi esimerkiksi käyttämäämme toiminnanohjausjärjestelmään tai vanhaan raportointijärjestelmään on hyvin vaativaa, mutta kaikki näyttää nyt hyvältä.

Hyödyt
Chipsillä on laaja tuotevalikoima, paljon asiakkaita ja tuotantolaitoksia useammassa maassa. Yritykselle on hyvin olennaista, että myynnin raportit ja ennusteet voidaan tuottaa jatkossa asiakaskohtaisesti. Ennen tiedot saatiin vain tuotenumeroittain.

Uudesta järjestelmästä on myös valtavasti hyötyä erilaisten myyntikampanjoiden järjestämisessä. Tähän saakka kampanjoiden tarvitseman vertailukelpoisen tiedon kerääminen IT-järjestelmistä on ollut todella vaikeaa ja hidasta.

Business Intelligence -järjestelmän avulla Chips pystyy esimerkiksi ennustamaan yhä tarkemmin, kuinka paljon erilaisia raaka-aineita täytyy tehtaille tilata. Lisäksi järjestelmästä saadaan ulos erilaisia raportteja vaikka päivittäin.

Chips-konserni koostuu viidestä operatiivisesta yrityksestä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Baltiassa. Emoyhtiö ja pääkonttori sijaitsevat Ahvenanmaalla, ja konserni muodostaa oman liiketoiminta-alueen norjalaisessa pörssiyhtiössä Orkla ASA. Konserni toimii snacks- ja elintarvikealalla. Chips-konserni on Pohjoismaiden suurin perunalastu- ja snacks-alan konserni, ja sen tunnetuimmat tavaramerkit ovat Taffel, OLW, KiMs, Parrots ja Oolannin.