Finland path Sijoittajat path Corporate Governance path Johto

Johto

Toimitusjohtaja

Pekka Eloholma

Pekka Eloholma (s. 1960), DI
Eloholma on toiminut Affecton toimitusjohtajana 1.9.2006 alkaen. Pekka Eloholma toimi aikaisemmin Setec Oy:n toimitusjohtajana ja vastasi lisäksi myös Setec Oy:n emoyhtiön Gemplus SA:n identity- ja security-liiketoiminnoista EMEA-alueella. Ennen siirtymistään Setec Oy:n palvelukseen Pekka Eloholma on toiminut useissa johtotehtävissä, muun muassa johtajana Siemens Osakeyhtiössä, toimitusjohtajana Siemens Business Services Oy:ssä, toimitusjohtajana FinnetCom Oy:ssä sekä liiketoiminnan kehitysjohtajana HPY:ssä. Hän on ollut Global Intelligence Alliance Group Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2007 ja oli SYSOPENDIGIA Oyj:n hallituksen jäsen vuosina 2004-2006.

Konsernin muu johtajisto

Satu Kankare

Satu Kankare (s. 1966), KTM
Kankare on toiminut talous- ja hallintojohtajana marraskuusta 2006 alkaen. Kankare toimi viimeksi Suomen maayhtiön talousjohtajana vuonna 2006, jota ennen konsernin talousjohtajana 1999 - helmikuu 2006. Hän on ollut konsernin palveluksessa vuodesta 1989 ja on toiminut useissa johtotehtävissä.

Håvard Ellefsen

Håvard Ellefsen (s. 1971), B.Sc.Honours (Comp.Sci.)
Ellefsen johtaa Affecton liiketoimintaa Norjassa vuodesta 2007 alkaen. Hän on aikaisemmin johtanut Component Softwaren palvelutuotantoa Norjassa.

Claus Kruse

Claus Kruse (s.1962), M.Sc.(Econ.)
Kruse johtaa Affecton liiketoimintaa Tanskassa. Hän toimi jo aikaisemmin samassa tehtävässä Component Softwaressa vuodesta 2005 alkaen.

Rene Lykkeskov

Rene Lykkeskov (s. 1964).
Lykkeskov on työskennellyt Affecton Tanskan organisaatiossa vuodesta 2007. Hänen vastuualueenaan konsernin johtoryhmässä on liiketoiminnan kehittäminen vuodesta 2010 alkaen.

Hannu Nyman

Hannu Nyman (s. 1969), DI, KTM
Nyman on ollut Affecton yritysjärjestelyistä vastaava johtaja vuodesta 2004. Ennen siirtymistään Affecton palvelukseen vuonna 2004 Nyman toimi Conventum Corporate Financen apulaisjohtajana vuosina 2002–2004 ja Conventum Pankkiiriliikkeen pääanalyytikkona vuosina 1999–2002.

Fredrik Prien

Fredrik Prien (s. 1960), M.Sc.(Econ.)
Prien on Ruotsin maajohtaja maaliskuusta 2010 alkaen. Prien toimi aikaisemmin IBM Sweden Software Groupin Information Management -yksikön maajohtajana. Prienilla on monipuolinen tietotekniikka-alan kokemus. Hän on toiminut vuosina 1992-2009 lukuisissa tehtävissä Cognos AB:llä (nykyisin osa IBM Softwarea).

Stig-Göran Sandberg

Stig-Göran Sandberg (s. 1957), FM (tietojenkäsittelytiede)
Sandberg vastaa Affecton Suomen liiketoiminnasta vuodesta 2011 alkaen ja Baltian liiketoiminnasta vuodesta 2008 alkaen sekä tuotantoprosessien kehittämisestä vuodesta 2010 alkaen. Sandberg toimi aikaisemmin Affecton Suomen BI-liiketoiminnan vetäjänä. Sandberg on ollut Affecton ja sen edeltäjien palveluksessa vuodesta 1977 ja toiminut useissa asiantuntija- ja johtotehtävissä.

Konsernijohtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa konsernin johtamisessa. Eloholma, Kankare, Ellefsen, Kruse, Lykkeskov, Prien ja Sandberg muodostavat konsernijohtoryhmän.
Johdon osakeomistukset kerrotaan Sisäpiiri -sivulla.
 
Päivitetty: Elokuu 2011