Finland
Sijoittajat
Corporate Governance
Palkitseminen
Palkkiojärjestelmä (lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmä)
Yhtiön avainhenkilöillä (ml. johtoryhmä) on kannustejärjestelmä, joka perustuu vuotuisten tavoitteiden saavuttamiseen. Vuonna 2010 konsernille aiheutui kuluja yhteensä noin 8,1 miljoonaa euroa suoritukseen perustuvista palkanosista ja palkkioista, joita maksettiin 894 henkilölle.
Eri henkilöille asetetut tavoitteet ja niiden painoarvot liikevaihto- ja tulostavoitteiden saavuttamiseen. Henkilöillä on lisäksi henkilökohtaisia kvalitatiivisia tavoitteita, joiden saavuttaminen arvioidaan erillään taloudellisista tavoitteista. Vaikka eri henkilöiden tavoitteet ja palkkiotasot vaihtelevatkin, johdon palkkioiden tavoitetasot on keskimäärin asetettu siten, että palkkiot muodostavat noin 25% kokonaiskompensaatiosta.
Hallitus on asettanut toimitusjohtajan tavoitteet. Toimitusjohtajan palkkion enimmäismäärä vastaa hänen noin 10 kuukauden rahapalkkaansa ilman luontoisetuja.
Hallituksen palkitsemis- ja nimitysvaliokunta on asettanut toimitusjohtajan suorien alaisten tavoitteet toimitusjohtajan esityksestä. Muiden avainhenkilöiden tavoitteet on asetettu linjaorganisaatiossa toimitusjohtajan johdolla.
Optiojärjestelmät (pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmät)
Maaliskuussa 2008 pidetty yhtiökokous päätti kolmivuotisesta optio-ohjelmasta pitkäaikaista sitouttamista ja palkitsemista varten. Optio-ohjelmien 2006 ja 2008 tarkemmat tiedot löytyvät Internetistä yhtiön kotisivuilta: Optio-ohjelmat
Eläke-edut
Toimitusjohtajaa ja konsernijohtoryhmän jäseniä koskevat lakisääteiset eläkejärjestelyt, ei lisäeläkejärjestelyjä.
Toimitusjohtajan palkitseminen
Toimitusjohtaja Pekka Eloholman palkka ja luontoisedut olivat noin 277 tuhatta euroa vuonna 2010, eikä hän ansainnut vuosipalkkiota vuodelta 2010. Toimitusjohtajan vuosipalkkio on sidottu konsernin tulokseen.
Toimitusjohtajalle on myönnetty 27.900 kpl 2006B-optiota, 34.286 2008A-optiota ja 15.000 2008B-optiota.
Eläke-edut
Toimitusjohtajaa koskevat lakisääteiset eläkejärjestelyt, ei lisäeläkejärjestelyjä.
Irtisanomisaika ja -korvaus
Toimitusjohtajan sopimuksessa on irtisanomisaika 6 kuukautta molemmin puolin. Toimitusjohtajan sopimuksessa ei ole erityisiä irtisanomisajan palkkaa koskevia ehtoja.
Johdon pitkäaikainen osakepohjainen kannustejärjestelmä
Affecton hallitus päätti kesäkuussa 2010 uudesta osakepohjaisesta kannustejärjestelmästä, jossa valitut johtoryhmän jäsenet (toimitusjohtaja, pohjoismaiset maajohtajat ja Baltian aluejohtaja) sijoittavat Affecton osakkeisiin omistamansa Affecto Management Oy:n kautta. Järjestelmän tarkoituksena on sitouttaa osallistujat yhtiöön kannustamalla heitä hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita ja tätä kautta kasvattamaan yhtiön omistaja-arvoa pitkällä tähtäyksellä. Affecto Management Oy hankki 823 000 osaketta ja rahoitti osakeostot sekä johtajien omilla sijoituksilla että Affecton antamalla 1,6 MEUR suuruisella korollisella lainalla. Affecto Management Oy on konsolidoitu konsernitilinpäätökseen. Järjestelmä on voimassa yhtiön osavuosikatsauksen Q3/2013 julkistamiseen saakka.
Hallituksen palkitseminen
Hallitukselle maksetaan yhtiökokouksen päättämät palkkiot 3200 eur/kk puheenjohtaja Aaro Cantellille, 2500 eur/kk varapuheenjohtaja Jukka Ruuskalle ja 1800 eur/kk jäsenelle. Valiokuntatyöstä maksetaan 250 euron kokouspalkkio, ei kuitenkaan nimitystoimikunnan kokouksista. Lisäksi korvataan kohtuulliset matkakulut.
Toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenille on kirjattu kuluksi palkkoja ja palkkioita tilikauden aikana seuraavasti:
| EUR 1 000 | 2010 | 2009 |
| Pekka Eloholma, tj. | 277 | 278 |
| Aaro Cantell, pj. | 35 | 35 |
| Lautsuo Pyry | 19 | 19 |
| Lehmusto Heikki | 19 | 19 |
| Ruuska Jukka | 14 | - |
| Rytkönen Esko | 19 | 19 |
| Skaarer Haakon | 19 | 19 |
Hallituksen jäsenillä ei ole osakepalkitsemisjärjestelmiä tai osakeperusteisia palkitsemisjärjestelmiä. He eivät kuulu myöskään muiden palkitsemis- tai eläkejärjestelmien piiriin.
Päivitetty: 7.11.2011