Affecto-sivustot: |
Media |
Media › Tiedotteet Tiedotteet
17.02.2010
Affecto Oyj:n tilinpäätöstiedote 2009 Konsernin keskeiset tunnusluvut
Toimitusjohtaja Pekka Eloholma kommentoi: "Neljäs vuosineljännes oli sekä liikevaihdoltaan, liikevoitoltaan että liikevoittoprosentiltaan vuoden 2009 paras neljännes. Liikevaihto oli 27,7 MEUR ja liikevoitto oli 1,6 MEUR eli 6% liikevaihdosta." "Vuoden alkupuolta leimasivat sopeutustoimet Baltiassa ja heikentynyt markkinatilanne Pohjoismaissa. Vuoden loppua kohden saimme katkaistua Baltian tappiokierteen. Pohjoismaisten markkinoiden arvioidaan elpyneen jonkin verran, vaikka tilanne Ruotsissa näyttääkin vielä haastavalta." "Neljännen neljänneksen aikana asiakkaiden aktiviteetti kasvoi selvästi, ja myös lisenssikauppa elpyi jonkin verran. Vaikka yleinen talous ei vielä olekaan normaalilla tasolla, uskaltavat asiakkaat jälleen suunnitella myös IT-investointeja. Tämä antaa hyvät edellytykset myönteiseen kehitykseen vuoden 2010 aikana." "Konsernin tilauskanta oli kauden lopussa noin 41 MEUR, joka on 6 MEUR suurempi kuin edellisen neljänneksen tilauskanta 35 MEUR. Tilauskanta on käytännössä samalla tasolla kuin vuoden 2007 lopussa, vaikka jääkin hieman vuoden 2008 lopun tasosta." "Liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuoden 2010 aikana. Vuoden 2010 odotetaan olevan selvästi voitollinen ja kannattavuuden (liikevoitto-%) arvioidaan paranevan vuoden aikana. Ensimmäisen neljänneksen arvioidaan kuitenkin olevan heikko."
Lisätietoja: |